Jälleen yksi heinäkesä lähestyy loppuaan, joten on hyvä hetki hieman muistella kulunutta heinäkautta.
Keväällä pelätty jääpolte ei aiheuttanutkaan merkittäviä talvituhoja, vaikka heinämaat olivatkin pitkään jääkentän alla. Kevään aikana tehdyllä täydennyskylvöllä saatiin paikattua talven aikana pelloille tulleet aukot.
Varsinainen kesä 2022 kului paikoitellen hyvinkin helteisissä tunnelmissa ja sateet jakautuivat varsin kaksijakoisesti. Länsirannikolla on tänä vuonna satanut poikkeuksellisen paljon ja täällä etelässä heinämaat ovat kärsineet kuivuudesta. Kuivuus ei ehtinyt juurikaan verottamaan ensimmäistä satoa, joka oli määrältään tavanomainen.
Sokerit ovat tänä vuonna ensimmäisen sadon osalta maltilliset ja laadultaan sato on hyvä. Toinen sato jää tänä vuonna niukaksi, koska heinäkuun helteiden takia odelma ei ole lähtenyt kasvamaan toivotulla tavalla.
Toisen sadon korjuu on aloitettu ja on toivon mukaan saatu korjattua syyskuun alkupuolen aikana, jonka jälkeen tiedämme tarkemmin sadon laadun. Tällä hetkellä meillä on niin ensimmäinen kuin toinenkin sato varattu.
Hyvää syksyn jatkoa,
Mty Heinonen
Komentarze